Kategoriat
uutiset Yleinen

Ulkokausi on avattu

Tekonurmi on tämän vuoden osalta otettu käyttöön tällä viikolla. JanPa jatkaa viime vuosilta tuttua linjausta eli vaikka kenttä onkin varattu meille harjoitusvuoron takia, niin pyrimme mahdollistamaan myös vapaa-ajan harrastajien pelit ja potkimiset samaan aikaan aina jonkinlaisella tilalla, turvallisuustekijät totta kai huomioon ottaen. Maanantaisin ja torstaisin tosin on aika ahdasta meilläkin, kun siellä treenaa kolme joukkuetta samaan aikaan, mutta myös silloin yritetään antaa kaikille tilaa.

Ottelut ovat sitten asia erikseen, mutta toistaiseksi varmuutta kausien aloituksista ei ole, sillä se asia kulkee käsi kädessä koronarajoitusten kanssa. Palloliiton linjaus on, että jokaisen sarjaan kuuluvan joukkueen täytyy päästä harjoittelemaan täysipainoisesti kahden viikon ajan ennen ensimmäistä ottelua, joten otteluohjelmat alkaa selviämään sitä mukaan kun koronarajoituksia puretaan.

Huomioitavaa vuoroissa on kuitenkin se, että pesäpallon varausten aikana maanantaina klo 16.30-18.00, torstaina klo 17.00-18.00 ja lauantaina klo 10-11.30 kentän käyttö myös vapaa-ajan harrastajilta on kielletty turvallisuusriskin takia.

Kategoriat
uutiset Yleinen

JanPaan kesätöihin?

JanPa on jälleen yksi 30:sta paikallisesta yleishyödyllisestä yhdistyksestä, jotka lähtivät mukaan OP Janakkalan “Kesäduuni 2021” hankkeeseen. Siinä yhdistys eli JanPa on työnantaja ja OP Janakkala maksaa palkkasumman 400 euroa per nuori noin kahden viikon työstä.

JanPalla työpaikkoja on auki tänä vuonna kolme. Kaksi paikkaa on auki kesäkuulle, jolloin pääasiallinen vastuutehtävä on jalkapallokoulussa lasten ohjaaminen. Kolmas paikka on haussa JanPan “mediatiimiin” ja sen työn ajankohta on sovittavissa. Työn pääasiallinen sisältö on kuvien ja videoiden ottamista ja myös tekstin tuottaminen seuran somekanaviin / kotisivuille on mahdollista mikäli kirjoittaminen ja tekstintuottaminen kiinnostaa.

Kesäduunien hakuaika on 15.3. – 18.4.2021. Kesäduunilaisen tulee olla 15-17 vuotias niin, että henkilö on täyttänyt 15 vuotta ennen työsopimuksen solmimista. JanPan osalta hakemukset ottaa vastaan seuran puheenjohtaja Matias Pikka sähköpostitse matias.pikka@valio.fi , jolle voit lähettää vapaamuotoisen hakemuksen, jossa kerrot itsestäsi ja siitä miksi juuri sinä olisit meille hyvä kesäduunilainen.

Kaikki kesätyöt löydät tämän linkin takaa

Kategoriat
uutiset Yleinen

JanPa on mukana Kannustajat-äänestyksessä

Janakkalan Pallo valittiin mukaan Hämeenmaan järjestämään Kannustajat-äänestykseen, jossa Hämeenmaan asiakasomistajat pystyvät antamaan äänensä yhdelle mukaan valitulle järjestölle tai yhteisölle. Jaossa on kaikkiaan 60 000 euroa, jotka jaetaan kaikkien mukana olevien kesken äänimäärään suhteutettuna. Enimmäispotti on kuitenkin rajattu 3000 euroon ja minimisumma 300 euroon.

Äänestäminen on mahdollista Hämeenmaan asiakasomistajilleen sähköpostiin lähettämän linkin avulla.

Kategoriat
uutiset Yleinen

Kevätkokous järjestetään etänä

Janakkalan Pallo ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään keskiviikkona 17.3. klo 18:00 alkaen. Fyysisesti kokouspaikkana toimii seuran toimisto, mutta voimassa olevien kokoontumisrajoitusten takia toimistolla tulee olemaan vain muutama ihminen turvavälejä noudattaen ja lopuille osallistuminen mahdollistetaan etänä Teamsin avulla.

Ilmoittautuminen kokoukseen tapahtuu sähköpostitse matias.pikka@valio.fi. Ilmoittautuminen tulee olla tehtynä 16.3. mennessä.

Kategoriat
uutiset Yleinen

Päivitetyt toimintaohjeet harjoitteluun

Suomen Palloliitto päivitti ohjeistustaan lajiharjoittelua kohtaan lauantaina 6.3. ja ohjeet astuvat voimaan myös Janakkalan Pallon joukkueissa. Tällä hetkellä JanPalla ei ulkona olevaa tekonurmikenttää käytössä, sillä Turengin tekonurmi on lumen peitossa ja Hämeenlinnan tekonurmikentältä seuralla ei ole yhtään vuoroa.

Näin ollen JanPan juniorijoukkueihin vaikuttavat seuraavat sisätiloja koskevat ohjeistukset, jotka ovat voimassa toistaiseksi;

Ohjeissa kuvattuja terveysturvallisuuden toteutumiseen tähtääviä lisärajoituksia suositellaan noudatettavaksi jalkapallo- ja futsaltoiminnassa seuraavasti:

  • Vuonna 2008 syntyneet ja tätä nuoremmat sisätiloissa tapahtuvan harjoittelun osalta
  • Vuonna 2007 syntyneet ja vanhemmat lapset ja nuoret sekä sisällä että ulkona tapahtuvan harjoittelun osalta

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla voivat vuonna 2008 syntyneet ja nuoremmat ikäluokat harjoitella ulkona pelinomaisesti (max 50hlö), mutta sisätiloissa (max 10hlö) toiminta toteutetaan siten, että osallistujien välillä säilyy 2 metrin turvaväli.

Vuonna 2007 syntyneiden ja vanhempien toiminnassa 2 metrin turvavälejä tulee noudattaa myös ulkotiloissa tapahtuvassa harrastustoiminnassa, ja pelinomainen harjoittelu lähikontakteilla ei ole mahdollista.

Lapset ja nuoret voivat edelleen harjoitella jalkapallohalleissa, kun huolehditaan maksimissaan 10 henkilön harjoitusryhmistä ja tilojen asianmukaisesta rajaamisesta. Suurissa liikuntasaleissa ja muissa suurissa tiloissa voi samanaikaisesti toimia erillisiä 10 henkilön ryhmiä ilman, että ryhmien välille syntyy tosiasiallista kontaktia. 

Isossa jalkapallohallissa voi olla maksimissaan 4 enintään 10 pelaajan ryhmää (mukaan lukien valmentaja), kun alueet ovat vähintään 40*30 metrin kokoiset ja erotettu toisistaan vähintään 5 metrin levyisin turva-aluein tai muulla vastaavalla tavalla. Lisäksi tulee varmistaa, että ryhmät eivät kohtaa toisiaan harjoitustapahtuman aikana. Tämä koskee lapsia (vuonna 2008 syntyneet ja nuoremmat) sekä nuoria (vuonna 2007 syntyneet ja vanhemmat).

Palloliiton uutinen asiasta luettavissa kokonaisuudessaan täältä https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/palloliitto-paivittaa-harrastustoiminnan-ohjeita

Kategoriat
uutiset Yleinen

Poikkeusajat jatkuvat

Maailman poikkeukselliset ajat jatkuvat ja niiden vaikutus myös harrastustoimintaan on näkynyt nyt jo liki vuoden ajan. Kuluneen talven aikana JanPan joukkueet ovat päässeet harjoittelemaan vaihtelevasti, kun välillä kunnan sisäliikuntatilat ovat olleet rajoitusten ja suositusten myötä säpissä ja välillä päällä ovat olleet ryhmäkokoja koskevat rajoitukset.

Viime kauden päätteeksi kelit olivat sen verran sallivat, että harjoittelu Turengin tekonurmella oli mahdollista pitkälle loppuvuotta kohden. Joukkueiden oli määrä siirtyä sisätiloihin marras/joulukuussa, mutta vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi sisäliikuntatilat suljettiin 2.12. lähtien, joten harjoittelua jatkettiin ulkona aina mahdollisuuksien mukaan.

Janakkalan kunta järjesti 4.2. seuroille keskustelutilaisuuden Teamsin välityksellä, jonka aiheena oli koronan tuomat haasteet liikuntatoiminnan järjestämiseen Janakkalassa ja myös JanPa oli tilaisuudessa mukana. JanPassa otettiin ilolla vastaan se miten kunnassa reagoitiin seurojen antamiin parannusehdotuksiin ja palautteeseen, ja vajaata viikkoa myöhemmin kolme Turengin hiekkakenttää ja Tervakoskelta Patalan vanha tekonurmi oli aurattu siihen kuntoon, että niissä oli mahdollista järjestää halutessaan ohjattua toimintaa, jonka lisäksi kentillä oli mahdollisuus liikuntaan vapaa-ajan harrastajille.

Sisätilojen sulku kesti aina 8.2. asti, jolloin kunta avasi jälleen liikuntatilat lasten ja nuorten harrastuksille. Samalla alle 12 vuotiaiden harrastamisesta poistui kaikki rajoitukset, joten liki kaikki JanPan joukkueet pääsivät harjoittelemaan jälleen normaalisti. Toimintaa JanPalla on ollut Turengin liikuntahallissa, alakoulun liikuntasalissa sekä Hämeenlinnan Säästöpankki-Areenalla.

Eniten vallitseva tilanne on kolhinut Suomen neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa miesten edustusjoukkuetta, joka ei viime kauden päätösottelun jälkeen ole pystynyt kokoontumaan kertaakaan yhteen. Suomen hallitus ilmoitti torstaina 25.helmikuuta, että maaliskuussa on edessä kolmen viikon sulkutila, jonka on määrä päättyä 28.3. Edustusjoukkueen kauden on puolestaan määrä alkaa 20.-25.4. välisenä aikana, joten valmistautumisaika kauteen jää auttamatta aivan liian lyhyeksi. Tässä suhteessa tilanne ei ole ollut kaikille edes sama, sillä edustusjoukkue pelaa Läntisen alueen lohkossa B, jossa JanPan lisäksi pelaa 11 muuta joukkuetta, joista 10 kuuluu Pirkanmaan alueeseen, jossa harjoittelu ja pelaaminen on ollut sallittua liki koko talven. JanPan lisäksi lohkosta ainoastaan Tervakosken Pato on ollut samassa veneessä. Alustava otteluohjelma kauteen 2021 edustusjoukkueen osalta löytyy täältä https://www.palloliitto.fi/tulospalveluarkisto/joukkue?x&60918&lanjp21&M3

Edustusjoukkueen lisäksi kolmen viikon sululla on vaikutuksensa myös JanPa/3 -nimellä kulkevaan joukkueeseen, joka koostuu viime vuosien P20 ikäluokan pelaajista, sekä P13/14 joukkueen toimintaan, joka aloitti toimintataukonsa jo nyt. JanPan muut joukkueet pääsevät harjoittelemaan Hämeenlinnan Säästöpankki-Areenalla ainakin 7.3. asti ja ajasta miten toimitaan siitä eteenpäin Hämeenlinnan Liikuntahalliyhtiöt ilmoittaa huomenna maanantaina 1.3.


Matias Pikan valmentama P13/14 viettää nyt lomaa.

Kategoriat
uutiset Yleinen

Juniorivastaavan kynästä

Tervehdys kaikille jalkapallon ystäville. Nyt kun vuosi 2021 on jo päässyt hyvään alkuun on aika kirjoittaa hieman juniorivastaavan näkökulmasta tämän hetken tilanteesta. Normaalisti joukkueiden harjoittelu olisi hyvässä vauhdissa ja valmistautuminen tulevaan kauteen käynnissä. Mutta tällä hetkellä korona kurittaa meitä kaikkia ja erityisesti tuntuu siltä, että kurittaminen on kaikkein kovinta Janakkalassa. Muualla Suomessa ja jopa Kanta-Hämeessä avataan harjoituspaikkoja lasten ja nuorten harrastuksille, mutta Janakkalassa ne pysyvät kiinni ainakin helmikuun puoleen väliin.

On murheellista katsoa, kun juniorit harjoittelevat milloin parkkipaikoilla ja milloin koulujen lumisilla pihoilla, kun kunta ei suostu edes auraamaan ala-asteen hiekkakenttää auki, koska eteen tulee vastuukysymykset siitä kuka korvaa jos joku liukastuu. Tekonurmella harjoitteluhan ei tule kuuloonkaan, koska siitä on jo niin moni ihminen mielensä pahoittanut, milloin kentän valojen takia ja milloin kentän kolaamisen takia.

Tällä hetkellä ainakin itselläni on tunne, että itseään aikoinaan Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi mainostanut Janakkala ei edes hae ratkaisua siihen, miten lasten ja nuorten liikuntamahdollisuudet saataisiin turvattua. Sarkastisempi ihminen voisi todeta, että nyt on janakkalalaisella kentänhoitajalla kissanpäivät, vielä kun tulisi vesikelit, niin ei tarvitsisi edes kenttää jäädyttää.

Aina voi toki sanoa, että menkää hiihtämään, mutta nuori, joka tulee jalkapallon, salibandyn tai minkä tahansa palloilulajin pariin, ei välttämättä ole kiinnostunut hiihtämisestä. Ja samalla kun meillä olisi mahdollista järjestää harjoituksia, joissa toteutuvat suositukset maks. 10 henkilöä, niin se ei mitenkään onnistu, mutta esim. Kansanpuiston ulkojäällä voi olla samanaikaisesti toista sataa lasta ja nuorta luistelemassa, ilman minkäänlaista huolta turvaväleistä. Jotenkin määräyksistä tuntuu puuttuvan maalaisjärjen käyttö.

Se että nuorista on nyt tehty kärsijöitä aivan turhaan, on mielestäni kestämätön tilanne. Seuraukset näkyvät varmasti pidemmälle, kuin koronan loppumiseen. Osa nuorista varmasti hakeutuu uusiin harrastuksiin pois urheilun ja liikunnan parista. Eikä niistä ”harrastuksista” kaikki välttämättä ole niin hyviä. No toivokaamme, että tämä kurimus saataisiin kukistettua ja pääsisimme palaamaan normaaliin arkeen ja takaisin kentille.

Kentille paluuta odotellessa on aika siirtää katseita kohti parempaa huomista ja avata tulevaa. Keväällä jos tilanne suo, järjestämme taas valmentajakoulutuksen ja silloin aiheena on maalivahtivalmennus.
Sen lisäksi tulemme järjestämään pelaajien testipäiviä ja totuttamaan pelaajat testaamiseen. Seura hankki loppuvuodesta uudet ajanottokennot sekä hyppykennot. Maalivahtikoulu pysyy ohjelmassa, mutta siinäkin konsepti hieman muuttuu. Samoin taitokoulu järjestetään yhdellä ryhmällä ja siihen pelaajat valitaan eri ikäryhmistä. Lisäksi jalkapallokoulu on tarkoitus palauttaa vanhalle paikalleen, eli kesäloman ensimmäiselle
viikolle.

-Tero

Kategoriat
uutiset Yleinen

JanPa/3 etsii pelaajia

Kutosessa kaudella 2021 pelaava ja JanPa/3 nimellä kulkeva joukkue etsii pelaajia riveihinsä. Joukkueen runko koostuu viime vuosien JanPan P20 ikäluokasta, jotka tulevalle kaudelle jättää junnupelit ohjelmastaan pois ja pelaa pelkästään Miesten Kutosta. Joukkue tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden harjoitella aktiivisesti keskimäärin kahdesti viikossa. Jokaisen pelipaikan pelaajia mahtuu mukaan, mutta erityisesti maalivahdille on tarvetta.

Yhteydenotot asian tiimoilta joukkueenjohtaja Virpi Hänniseen, 040 079 8867, virpi.ao.hanninen(at)gmail.com


Kategoriat
uutiset Yleinen

Tiedote koskien tekonurmen käyttöä


Janakkalan Pallo haluaa oikoa Janakkalan Sanomien väärää uutisointia koskien ulkokenttien käyttöä
https://www.janakkalansanomat.fi/elamanmeno/art-2000007670609.html

Uutinen on tehty kunnan liikuntapäällikkö Leila Gröndahlin seuroille lähettämästä sähköpostiviestistä. JanPan lisäksi tekonurmikenttää käyttävät / saavat käyttää myös muut janakkalaiset urheiluseurat, joten viestin sisältö herätti ihmetystä kaikissa viestin saaneissa seuroissa ja asiaan haluttiin saada seurojen toimesta selvyys. Gröndahlin lähettämässä selvitysviestissä kerrotaan, että tekonurmella saa harjoitella ja että kunnan sisäliikuntatilat ja pukukopit ovat kiinni. Eli kunnan sisäliikuntatilat ovat kiinni, mutta ulkoliikuntatilat auki, kuten seuroille oli aiemmin ilmoitettukin ja siitäkin asiasta on tehty Janakkalan Sanomiin uutinen https://www.janakkalansanomat.fi/urheilu/art-2000007669665.html

Sisätilojen kiinnimenon myötä JanPassa palattiin kesän ulkoharjoituksien aikatauluihin, joka tarkoittaa sitä, että joukkueilla on halutessaan mahdollisuus harjoitella tekonurmella vähintään kahdesti viikossa mikäli kelit sen vain sallivat. Harjoituksissa noudatetaan terveysviranomaisten ohjeita ja määräyksiä eli yhden harjoitusryhmän koko on maksimissaan kymmenen henkilöä (9 pelaajaa ja yksi valmentaja). Kymmenen hengen harjoitusryhmä mahtuu harjoittelemaan ¼ -kentällä niin, että riittävät välimatkat pystytään pitämään, joten koko kentälle mahtuu tarvittaessa kerrallaan maksimissaan neljä kymmenen hengen harjoitusryhmää omille alueilleen. Lisäksi harjoitukset suunnitellaan niin, että turhat kontaktit harjoitteissa vältetään ja osallistuminen joukkueen toimintaan vähänkään oireisena on luonnollisesti kiellettyä. Seura on jakanut joukkueille keväällä käsidesipulloja, joita suositellaan käytettävän harjoituksissa mikäli niitä on vielä jäljellä, jonka lisäksi jokaisella harjoitukseen osallistuvalla tulee olla oma henkilökohtainen juomapullo.

Tiedote julkaistu 10.12.2020

Kategoriat
uutiset Yleinen

JanPan sisätoiminta tauolle

30.11.2020

Kanta-Hämeen heikentyneen koronatilanteen myötä Janakkalan Pallon kaikki sisätiloissa tapahtuva toiminta keskeytetään toistaiseksi. Keskeytys koskee kaikkia ikäluokkia aikuisista lapsiin ja niin jalkapalloa kuin futsaliakin.

JanPassa seurataan tarkalla silmällä viranomaisten suosituksia ja määräyksiä tilanteen suhteen ja huominen Janakkalan kunnan valmiusjohtoryhmän kokoontuminen määrittelee pitkälti tauon pituutta.

Sisätiloihin ei nyt hetkeen ole asiaa